Julkaistu Warkauden Lehdessä 16.2.2011
Opettajien roolia ja vastuuta pienessä maassa ei voi liiaksi korostaa. Jokainen koulun käynyt tietää kohdallaan sen merkityksen, mitä koulussa saatu oppi on antanut tulevalle elämälle. Opillinen sivistys ja nuorena kehitetyt taidot auttavat nuoren pureutumaan yhteiskuntaan. Kysymys on tietojen ja taitojen siirtämisestä sukupolvelta toiselle, joka tehtävä on annettu opettajille.
Oppilas – lapsi – on koulutyön keskiössä. Hänen kasvatuksensa on koulun, mutta ensisijaisesti vanhempien vastuulla.. Lapsi ei ole koulussa säilytyksessä vaan oppiakseen. Koti ja koulu ovat kasvatuskumppaneita. Koulukysymyksissä julkinen huomio keskittyy usein häiriökäyttäytymiseen, mitä ovat lietsoneet traagiset koulusurmat.
Käytännön työssä opettajalla on monia paineita. Niistä vähäisin ei ole levottomuus luokissa, mihin saattaa riittää yksikin oireileva oppilas. Opettaminen ei saisi olla kokoaikaista järjestyksen pitoa, mikä sabotoi perustehtävää opettamista.
Kodin ja koulun yhteistyössä vanhempien vastuu on ratkaisevaa. Kuka voisi lapsesta olla enemmän kiinnostunut kuin oma isä ja äiti? Vanhempainillat eivät aina ole menestys, opettajan palaute ei saa riittävää vastakaikua ja opettaja voi kokea jäävänsä yksin tämän yhteisen kysymyksen, lapsen kasvatuksen kanssa.
Opettajan ilta-aikaa vievät kokeiden korjaamiset, tuntien valmistelut ja yhteydenotot vanhempiin. Kaikki tämä täyteläisen työpäivän jälkeen, joka on saattanut sisältää oppilaan tai oppilaiden ongelmien käsittelyä niin luokassa kuin muiden ammattilaisten kanssa.
Kysymys on myös kommunikaation muodoista. Netti ja sähköposti ovat mainioita välineitä, mutta saattavat jättää ongelman käsittelyn kliiniseksi. Soitto vanhemmalle Salkkareiden aikaan säästää opettajan aikaa, ja asiallinen asia tulee selvitetyksi ilman lörpöttelyjä. Kenties paras väline on vanhan ajan reissuvihko, joka ei repussa paljon paina.
Yksi mainio kokeilu on mielestäni erään ystäväni kertoma vanhempain koulu, missä opettajat laittoivat penkkiin lasten kasvatuksesta vastuussa olevat.
Meidän vanhempien on ymmärrettävä, ettemme voi sysätä kasvatusvastuutamme koululle. Jos emme jaksa kasvattaa muutamaa pienokaista, miten voimme kuvitella opettajan jaksavan kymmenien oppilaiden kanssa? Kirkkainkin kansankynttilä voi palaa loppuun.
Sirpa Alho-Törrönen
kolmen koulunsa käyneen äiti
kansanedustajaehdokas (kok.)
